keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Anteeksi




Ensin tuli tämä Tero Kartastenpää ja hänen kolumninsa Trendi -lehdessä. Huomaan, että saan aiheeni blogiini usein heitellessäni vanhoja lehtiä roskiin. Näin nytkin.

Tämä Tero K kirjoitti tammikuun kolumnissaan elämänsä kymmenestä käskystä, jotka hän oli ihan itse laatinut selvitäkseen elämästään.

Entisenä työnarkomaanina tykkäsin kovasti käskystä 8: Tee töitä maanisesti ja 9: Muista pyhittää laiskotteluhetki.

Mutta sitten jysähti.

10. käsky: Älä osta kukkia.

Sitä seurasi pitkä selostus, jonka voisin kiteyttää : "En halua osallistua sellaiseen maailmaan, jossa yksinkertainen nainen tykkää värikkäistä asioista ja yksinkertainen mies antaa tälle värikkäitä asioita, joista nainen siis tykkää."

Okei Tero K, olet tavallaan oikeassa.

Mutta.

On  olemassa myös naisia, jotka eivät halua saada kukkia. Jopa minä-toinen-jalka-jo-haudassa-vanhus en halunnut saada leikkokukkia ollessani nuori. Puolustin kantaani sillä, että Bernard Shaw oli vastannut kyselyihin, miksi hänen talossaan ei ole kukkia ja että eikö hän pidä niistä: "Rakastan myös lapsia, mutta en katko heidän päitään ja laita niitä maljakkoon."

En tiedä, miten tuo edellinen nyt liittyy mihinkään. Tero K:han ei voi sietää kukkia eikä hän pidä sitaattikokoelmistakaan. Hän sanoi niin.

Minä asuin nuorena suurkaupungeissa ja muutin usein, kukista olisi ollut vain haittaa. Niinpä unohdin ne täysin. Vasta yhteiskunnasta poispotkittuna huomasin lopulta niiden kauneuden ja tärkeyden.

http://www.simplesite.com/sirkkahalmetoja/12889305

Kirous muuttui siunaukseksi.

Tero K:n kohtaloksi muodostui rakkaus Sannaan, joka taasen rakastaa kukkia. Nyt Tero K onkin muuttanut 10. käskyn sanamuotoa: Älä pelkää muuttua. Hyvä Tero Kartastenpää!

Tästäpä oiva aasinsilta skandaaliin, jonka aiheutti Bonnier kustantamon toimitusjohtaja Jonas Bonnier puhumalla journalistipalkinnon jakotilaisuudessa ENGLANTIA!  "Paskamaista sivistymättömyyttä" sanoi Jörn Donner ja pahoitti mielensä.

Nythän on tunnettu tosiasia, etteivät ruotsalaiset mitenkään mielellään kuuntele tai edes ymmärrä "muumiruotsia". Tämä ei ole loukkaus.

Olen kokenut kansainvälisissä yhteyksissä, kuinka ruotsalaiset ja norjalaiset sekä ruotsalaiset ja tanskalaiset puhuvat keskenään englantia, koska se on yksinkertaisempaa. Englanti on myös kansainvälisten yritysten virallinen kieli - myös Suomessa.

Suomenruotsalaiset ovat muuten enimmäkseen kivoja ihmisiä ja hyviä työtovereita (kokemusta on).

He ovat myös sivistyneitä ja kohteliaita. Niin kohteliaita, että jos joku joukossa on suomenkielinen, he vaihtavat kielen alta aikayksikön suomeksi. Näin pakkoruotsia opiskelleet suomalaisrassukat eivät pääse koskaan harjottamaan kielitaitoaan. Ainoa tapa oppia suomenruotsia on mennä naimisiin suomenruotsalaisen kanssa. Ja niinhän monet ovat tehneetkin.

Anteeksi, loukkasinko jotakuta?

Ihmisten odotetaan usein pyytelevän anteeksi milloin sivistymättömyyttään, milloin sanojaan ja omia mielipiteitään, milloin ulkonäköään, koulutustaan ja jopa olemassaoloaan.

Anteeksi on small talk'ia.  Jos astun tungoksessa vahingossa jonkun varpaille tai liikennevälineessä tuuppaan toista vahingossa, on "anteeksi" paikallaan. Sen sijaan jos joku tuohtuneena sanoo toiselle jotain loukkaavaa, niin hänhän tarkoittaa sitä. Ehkä kahden tunnin päästä hän ajattelee toisin. Hänen tulisi kertoa se, mutta anteeksipyyntö on aika turhaa. Vahingonteoissa ja rikoksissa anteeksipyyntö ei vaan riitä.

Maailmassa on tärkeämpiäkin ongelmia. Mitäpä sanotte esim. tästä:

Minua paaaaaljon viisaammat ihmiset väittävät, että prosessoimme 400 miljardia bittiä informaatiota sekunnissa, josta olemme tietoisia vain 2000 bitin verran kerrallaan. Kun kyseenalaistamme uutta tietoa ja toisten "maailmoja", niin kuinka uskottavaa väittelymme lopulta on?

Kuinka voimme tietää kaiken kaikesta, mitä emme tiedä?

Siinäpä pähkinää purtavaksi.

PS. Ihminen on suuremmoinen luomus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti